Syyskuun menovinkit osa 2 - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa Syyskuun kirpakat aamut ja orastava väriloisto pimenevine iltoineen on jo tuttua jokaiselle. Syksyn myötä myös tapahtumatarjonta siirtyy vähitellen sisätiloihin.
Syyskuun menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa Kalenterin lehti kääntyi tänään jo syyskuulle ja alkavan syksyn tuntua voi havaita jo ilmassakin.
23.-31.8. menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa Saapuvan syksyn tuntua on jo ilmassa, kannattaa kuitenkin lähteä tutustumaan kauniin kaupunkimme monenlaisiin kohteisiin.
Viikko 33 menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa Sadeilman sattuessa kannattaa suunnistaa näyttelyihin ja museoihin, joita on tarjolla lukuisia.
Viikko 32 menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa Elokuun viikko tuo tullessaan Uudenkaupungin rauhan 300-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettävän III Rauhan Symposiumin erilaisine oheisohjelmineen, muutakin mukavaa tekemistä
Rauhateemaisia opastettuja kävelykierroksia viikolla 32 Vaikka rauhankuukauden torilla järjestettävät yleisötapahtumat peruttiin, on alkavalla viikolla Rauhan Symposium-tapahtuman aikaan edelleen mahdollista osallistua Tie Uudenkaupung
Viikon 31 menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa Heinäkuun helteet vaihtuivat elokuun kesäisiin keleihin ja tapahtumia, tekemistä sekä nähtävää on vielä lukuisia tarjolla.
Viikon 30 menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa Kuluvalla viikolla tapahtuu Uudessakaupungissa niin paljon ja kaikenlaista, että heikompaa voisi jo hengästyttää.
Uudenkaupungin Rauhanpurjeet - hauska kierrätysidea juhlavuoden kunniaksi Kaupungin entinen kirjaston työntekijä Riitta Ruonansuu sai talvella hauskan idean kierrättää ja hyödyntää remonttiin menneen kirjaston vanhoja rullaverhoja, jotk
Viikon 29 menovinkit - näkemistä ja tekemistä Uudessakaupungissa Kesäkelit on parhaimmillaan, nyt kannattaa tutustua ihastuttaviin kohteisiin, näyttelyihin, konsertteihin ja osallistua erilaisiin tapahtumiin joita on runsaslukuisesti tarjolla.
Posti (K-Market Pikkuherkku) Hyvä tietää Koulukatu 2-4, Uusikaupunki. Samoissa tiloissa K-Market Pikkuherkun kanssa, kaupungin keskustassa.
Vakka-Suomen Sanomat Hyvä tietää Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Toimisto auki arkisin klo 8–16.
Seutusanomat, Vakka Hyvä tietää Ilmestyy Postin jakelussa joka toinen viikko torstaisin koko Vakka-Suomeen, jaettuna myös alueen yrityksiin.
Työ- ja elinkeinotoimisto Hyvä tietää Asiointi pääasiassa aikavarauksella. Yhteydenottopyynnön voi lähettää verkkopalvelun kautta:
Kalannin kirjasto Hyvä tietää Toimii osoittain omatoimikirjastona. Katso aukioloajat: uusikaupunki.fi/kirjasto
Pysäköinti Hyvä tietää Uudessakaupungissa pysäköinti on maksutonta, eikä käytössä ole pysäköintikiekkoa. Aikarajoitukset kannattaa huomioida.
Remeo Oy Hyvä tietää Kierrätyspiste, Orinkuja 1, Uusikaupunki.puh. 044 769 9957tuotanto.uusikaupunki@remeo.fi
Eka Kebab Pizzeria Syö ja juo Avoinna ma–pe klo 10.30–22, la–su 11.30–22. Joka päivä lounasbuffet 10 €, sis. 0,4 l juoma ja kotiinkuljetus 2,50 €.
Kirkkoherranvirasto / Seurakuntakeskus Hyvä tietää Avoinna ma-to klo 9-13.Tarkista aukioloajat:Uudenkaupungin seurakunta