Joulurauhan julistus ja hyvän joulun toivotus Uudestakaupungista -video Julkisten kokoontumisten välttämiseksi Uudenkaupungin kaupunki on tänä vuonna päättänyt toteuttaa joulurauhan julistuksen videon muodossa.
Menovinkkejä puutalokaupungin jouluun Näin joulukuussa tehdään monenlaisia askareita ja valmistaudutaan pikkukaupungin alkavaan joulun aikaan.
Uudenkaupungin Vanhojen Talojen Joulukalenteri-ikkunat Joulukuussa Uudessakaupungissa aukeaa joka päivä 1.12.-24.12. uusi, tunnelmallinen joulukalenteri-ikkuna. Ikkunat sijaitsevat vanhoissa taloissa ympäri kaupunkia.
Menovinkkejä marraskuulle 9.-22.11.2020 Tässä jälleen koottuna menovinkit parille seuraavalle marraskuiselle viikolle 9.-22.11.
Menovinkkejä marraskuun alkuun Alkaneen marraskuun ensimmäisen viikon tapahtumalistaus on jälleen koottuna alla olevasta linkistä avautuvaan pdf-tiedostoon.
Menovinkkejä lokakuun loppuun Kahden seuraavan lokakuun viikon tapahtumalistaus on jälleen koottuna alla olevasta linkistä avautuvaan pdf-tiedostoon.
Syyslomaviikon menovinkit Ensi viikolla 12.-18.10. vietetään Uudessakaupungissakin syyslomaviikkoa ja hengähdetään hetkeksi kiireisen syksyn keskellä.
Vinkit syksyiselle viikolle 41 - Uudessakaupungissa tapahtuu Viikolla 41 nautitaan vielä syysruskan väreistä ja hyödynnetään tottakai, kuluvan viikon tapahtumatarjontaa.
Menovinkkejä viikolle 40 - Uudessakaupungissa tapahtuu Viikonloppuna saimme nauttia varsinaisesta intiaanikesästä ja kuluva viikkokin on alkanut aurinkoisen lämpimänä.
Yleisö-WC Hyvä tietää Kauppatorilla Hesburger-rakennuksessa. Sisäänkäynti Koulukadun puolelta. Maksu 0,20 €.
Pysäköinti Hyvä tietää Uudessakaupungissa pysäköinti on maksutonta, eikä käytössä ole pysäköintikiekkoa. Aikarajoitukset kannattaa huomioida.
Sukellus/laitesukelluskokeilut Harrastukset ja liikunta Uudenkaupugin Sukelluskeskus Oy Sukelluselämyksiä tilauksesta Uudenkaupungin saaristossa. Laitesukelluskoulutuksia ja sukelluskokeiluja.
Pyhämaa Hyvä tietää Vesipisteiden sijainti:Pyhämaan Vpk:n paloasema Lyökintie 7, ympärivuotinen.Pyhämaan Telakanranta, Pyhämaanranta 37, kesällä.